Siirry pääsisältöön

Tekstit

Mietteitä opintojen jälkeen

 On vierähtäny melko kauan siitä, kun edellisen kerran istuin ja kirjotin. Valmistuin Ravintovalmentajaksi marraskuussa 2021, ja jatkoin siitä oikeastaan heti perään Personal Trainer-opintoihin. Nyt sekin koulutus on jo takanapäin ja suoritettu👐 Todistusta odottelen vielä. Personal Trainer opinnot on ollu mulla salaisena haaveena jo vuodesta 2015. Silloin ei vaan ollut oikea aika, ja oikeastaan hyvä niin. Rehellisesti ajatellen, en olis vielä silloin 29- vuotiaana ollu valmis siihen. Elämä on kasvattanu ja koetellu tässä viime vuosina aika rankallakin kädellä, mikä on oikeastaan vain hyödyksi valmennustyötä ajatellen. Osaan varmasti suhtautua mahdollisen asiakkaankin arkeen ja haasteisiin myötätunnolla ja ymmärrän hyvin miten arjen haasteet vaikuttaa kokonaishyvinvointiin.  Ihmisen hyvinvointiin liittyy monet tekijät; Fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen reservi. Nämä kaikki osaltaan koostavat kokonaishyvinvoinnin kuvan. On kuitenkin epärealistista ajatella, että nämä kaikki olisivat a
Uusimmat tekstit

Ahaa elämyksiä

 Mie olen aikalailla lapsuudesta ja nuoruudesta asti ajatellu itestäni niin, että en mie varmaan osaa, voi, pysty enkä kehtaa. Ihan sama mistä on ollu kyse. Ala-asteella olin hiljainen ja hyvä koulussa. Yläasteelle siirtymisen jälkeen asiat alko pikkuhiljaa muuttua. 7-9 luokilla koulumenestys laski tasaisesti, koska tuli niin paljon kaikkea muuta mikä vei ajan ja kiinnostuksen opiskelusta. puhumattakaan ammattikouluajoista. Ei mulla ollu harrastuksia, tai oikeastaan mitään muutakaan "järkevää" elämässä siihen aikaan. Se oli vaan todella sekavaa aikaa, josta muistaa vaan välähdyksiä aina välillä. Oli semmonen fiilis, että kunhan nyt jotenki läpi suoritetaan. Teini-iän ja nuoruuden seurustelusuhteetki oli monella tavoin traumatisoivia. Itseluottamuskin oli todella huono. Sieltä on ehkä jäänyt takaraivoon ajatus, ettei minusta ole opiskelemaan, tai muutenkaan toteuttamaan unelmia. Vuosikausia elämästä en edes rehellisesti ole tienny kuka olen, mitä haluan ja mistä unelmoin. Sitä

Muistikatkoja

 Tätä kun nyt kirjotan muutaman viikon tauon jälkeen, en muista ollenkaan mihin viimeksi jäin. Tai että mitähän silloin tapahtu😳 Aivanko muutama vuosi elämästä on muistista kadonnu?!? Ehkä johtuu siitä, kun olen ollu viimiset pari viikkoa enemmän ja vähemmän kipeänä. Sen lisäksi on pitäny jaksaa kuitenki tehdä töitä paljon, ja hoitaa arjen asiat ja lapset, plus kouluhommiakin. Siihen kylkeen on ollu unettomia öitä, stressiä, uupumuksen tunnettakin. Näissä hommissa kun ei voi soittaa töihin, että nyt ei pysty tulemaan ko olen vähän huonovointinen. Joka aamu on mentävä ja tehtävä ne hommat, ja uuestaan iltapäivällä. Plus kaikki muu.... Maatilalla kevät-kesä aika on perinteisesti kiireisempää aikaa ja on paljon töitä, jotka on tehtävä kesän aikana. Mulla on jo useampana vuonna ollu kevään kynnyksellä semmonen tunne, että miten jaksan taas kesän yli, kun olen jo valmiiksi väsyny talven jäljiltä😰 ehkä siksi en enää osaa nauttia kesästä. Enemmän odotan aina syksyä ja "helpompia aikoja
 Kirjottaminen selkeyttää ajatuksia. Siltä se tuntuu ainaki minusta. Tiättäkö sen tunteen, ko päässä pyörii aivan mahoton oravanpyörä aamusta iltaan, ja pahimmillaan se jatkuu yölläki? Silloin vain toivoo, että voispa joku lyä vaikka halolla päähän niin sammuis se kone aivoissa😤  Mie olen vahvasti tunneihminen. Jos mielessä on joku asia, olkoot se sitten hyvä tai huono, niin se valtaa kaiken tilan mielessä. Joskus pahassa ahistuksen tilassa olen kirjottanu kyyneleet valuen keskellä yötä paperille asioita, jotta sais niitä jotenki purettua ulos. Niitä en kuitenkaan ole näyttäny kellekkään, enkä puhunukkaan niistä hetkistä ääneen. Jos multa ei suoraan kysy, että onko kaikki hyvin? todennäkösesti esitän että kaikki on hyvin. "Mitä kuuluu?"-kysymykseen taas on helppo vastata :"Ihan hyvää kuuluu". Tämmösiä kirjoitus/itkuhetkiä ei kyllä ole ollu enää vuosiin, kai sitä on ittensä tavallaan "kovettanu" vuosien varrella. Tänne kirjottelemalla saan ehkä nyt kuitenk

Aloittamisen vaikeus

Mulle on tullut näin opiskelujen myötä eteen termi "henkilöbrändäys".  Opiskelen parhaillaan ravinto-valmentajaksi, ja pitäis tuleville mahdollisille asiakkaille osata antaa kuvaa siitä mimmonen tyyppi mie oikeasti olen. Olen tässä sitten pyöritelly päässä, että miten mie semmosta lähen toteuttaan? Jotenki ajatuski semmosesta kauhistuttaa, ko olen luonteeltani melkosen ujo olemassa. Esimerkiksi väkijoukot tai insta-stoorin tekeminen ahistaa ajatuksenaki 😰. (Mie olen muutenki niin huono sen instan kanssa🙈) Kirjottaminen on mulle paljon helpompaa kuin puhuminen. Asioiden ja tunteiden ilmaisu ääneen on tosi vaikeaa, ja paljon onki sen takia jääny sanomatta vuosien varrella. Ne harvat jotka minut oikeasti tuntee tietää sen. Vähintäänki yhtä vaikeaa on ollu kasvattaa itsevarmuutta. On helppoa ajatella, että "en mie osaa", tai "en mie pysty". Näiden ajatusten kanssa painin edelleen lähes päivittäin. Lisäksi sitä miettii ihan liikaa sitä, mitä muut ajattelee t