Huh...mistähän sitä alottais... viime kuukaudet on ollu melko raskaita. Eikä tässä nyt vieläkään olla aivan selvillä vesillä 😔 Tavallaan olen uuden äärellä, mutta silti vielä vanhan otteessa.
Joulukuussa tuli iso elämänmuutos, kun muutin pois yhteisestä kodista vuokralle asumaan. Pitkään jatkunut huono olo ja ahdistus ei ottanut laantuakseen, joten oli pakko tehdä jotain ratkaisuja. Täällä nyt sitten olen kasaillut ajatuksia ja miettinyt tulevaa yksin, ja välillä lasten kanssa.
Viime vuoden alussa minun olo oli jo niin paha, että päädyin hakemaan apua mielenterveystoimistosta. Kuulostaa kamalalta sanoa se ääneen, mutta monen vuoden huonosti voimisen jälkeen ei ollut muuta vaihtoehtoa. Sitä kautta minut määrättiin myös pitemmälle sairaslomalle. Diagnoosina uupumus ja keskivaikea masennus.
Olen siitä asti käynyt säännöllisesti siellä juttelemassa ammattilaisen kanssa. On siitä ollut apua, ja tuntemattomalle puhuminen selkiyttää asioita. Itsekseen kun ongelmia pohtii, tuntuu että pää on täynnä pelkkää kaaosta ja sekasotkua. Yksin ei keksi vastauksia, ratkaisua, tai helpotusta. Nyt alkaa olla se tilanne, että käyntejä on harvennettu. Tuntuu, että pärjään.
Kovimman ahdistuksen keskellä oli päällimmäisenä tarve, että kunpa tämä tuska vain loppuis. Aivan sama miten, mutta kun vain loppuis. Neuvoksi kuitenkin sain, että ei kannata tehdä isoja päätöksiä ennen kuin olen itse paremmassa kunnossa. Ensimmäinen asia on hoitaa itsensä tolpilleen. Ja siihen sitten keskityin. Kuukausia kului, ja olo alkoi pikkuhiljaa parantua. Silti se tunne kulki koko ajan rinnalla, että asioiden on pakko muuttua. Tiesin että en enää pysty siihen vanhaan, mitä olin väkisin yrittänyt jaksaa jo vuosia. Siinä samalla olin haudannut todelliset tunteet jonnekkin syvälle näkymättömiin.
Viisastahan se tunteiden ohittaminen ei ole ollut. Siinä on varmasti suurin syy siihen, että tilanne pääsi niin pahaksi. Mutta kun minun luonne on semmonen, että en ole osannut puhua, tai pitää omia puolia oikeassa kohtaa. Ja se on kostautunut rankasti.
Lupasin silloin vuosi sitten keväällä itelleni, että se on viimeinen vuosi kun aion tuntea näin. Asioiden on vain pakko muuttua. Niimpä jouduin loppuvuodesta tekemään päätöksen, että muutan omilleni yhteisestä kodista. Mukaan otin omat vaatteet, en juuri muuta. Helppoa se ei ollut. Eikä ole vieläkään. Jos kyse ois vain avioliitosta, tilanne olis eri. Mutta meillä on myös yhteinen yritys, joka on ollut molempien työ ja toimeentulo viimeiset 14 vuotta. Mahdoton tilanne jättää toista yksin pärjäämään siihen. Joten käyn edelleen töissä tilalla, toistaiseksi ainakin.
Vaikka tilanne on edelleen vaikea, tuntuu että tein oikean päätöksen. Uusi asunto tuntuu pikkuhiljaa kodilta, ja nyt mulla on paikka missä voin olla oma itteni. Tulevaisuutta mietin rauhassa, ja kuulostelen mitä se voisi tuoda tullessaan. Opiskelu kiinnostaa edelleen, mutta haluan pohtia rauhassa mitä semmosta voisin opiskella, josta olisi hyötyä tulevaisuudessa.
PT-ja liikuntahommia olen tehnyt tässä pienimuotoisesti samalla koko ajan, vaikka yksityiselämän puolella onkin ollut paljon kuormitusta. Hyvinvointiasiat on kuitenkin lähellä sydäntä, ja toisten auttaminen antaa myös itelle paljon. Viime vuoden syksyllä pidin ensimmäisen pienryhmän, ja nyt on kolmas peräkkäinen ryhmä menossa.
Vielä muutama vuosi sitten olis ollu aivan mahdoton ajatus, että ohjaisin liikuntaryhmää, tai laittaisin itteäni tällä lailla "esille". Se on ollu semmonen tietoinen päätös tehdä asioita, jotka pelottaa. Kun päättää tehdä asioita siitä huolimatta, että pelottaa siitä saa valtavasti voimaa ja itseluottamusta. Se että jännittää ja pelottaa kertoo vain siitä, että se asia on itelle tosi tärkeä. Samalla todennäkösesti huomaa, ettei mitään kamalaa tapahdukaan, vaikka vähän mokaisikin😃
Tulevaisuuden toiveena on, että elämä asettuisi uusiin uomiinsa ja saisin palaset kohdilleen.
Tämä tarkoittais toivottavasti sitä, että pystyisin jatkamaan opiskelua ja laajentamaan PT, valmennus-ja liikuntahommia.
Joka tapauksessa kevättä kohti mennään kovaa vauhtia. Aurinkoa odotellen👐
-Hanna
Kommentit
Lähetä kommentti