Siirry pääsisältöön

Alkuvuosi uuden äärellä




Huh...mistähän sitä alottais... viime kuukaudet on ollu melko raskaita. Eikä tässä nyt vieläkään olla aivan selvillä vesillä 😔 Tavallaan olen uuden äärellä, mutta silti vielä vanhan otteessa.

Joulukuussa tuli iso elämänmuutos, kun muutin pois yhteisestä kodista vuokralle asumaan. Pitkään jatkunut huono olo ja ahdistus ei ottanut laantuakseen, joten oli pakko tehdä jotain ratkaisuja. Täällä nyt sitten olen kasaillut ajatuksia ja miettinyt tulevaa yksin, ja välillä lasten kanssa. 

Viime vuoden alussa minun olo oli jo niin paha, että päädyin hakemaan apua mielenterveystoimistosta. Kuulostaa kamalalta sanoa se ääneen, mutta monen vuoden huonosti voimisen jälkeen ei ollut muuta vaihtoehtoa. Sitä kautta minut määrättiin myös pitemmälle sairaslomalle. Diagnoosina uupumus ja keskivaikea masennus. 

Olen siitä asti käynyt säännöllisesti siellä juttelemassa ammattilaisen kanssa. On siitä ollut apua, ja tuntemattomalle puhuminen selkiyttää asioita. Itsekseen kun ongelmia pohtii, tuntuu että pää on täynnä pelkkää kaaosta ja sekasotkua. Yksin ei keksi vastauksia, ratkaisua, tai helpotusta. Nyt alkaa olla se tilanne, että käyntejä on harvennettu. Tuntuu, että pärjään.

Kovimman ahdistuksen keskellä oli päällimmäisenä tarve, että kunpa tämä tuska vain  loppuis. Aivan sama miten, mutta kun vain loppuis. Neuvoksi kuitenkin sain, että ei kannata tehdä isoja päätöksiä ennen kuin olen itse paremmassa kunnossa. Ensimmäinen asia on hoitaa itsensä tolpilleen. Ja siihen sitten keskityin. Kuukausia kului, ja olo alkoi pikkuhiljaa parantua. Silti se tunne kulki koko ajan rinnalla, että asioiden on pakko muuttua. Tiesin että en enää pysty siihen vanhaan, mitä olin väkisin yrittänyt jaksaa jo vuosia. Siinä samalla olin haudannut todelliset tunteet jonnekkin syvälle näkymättömiin. 

Viisastahan se tunteiden ohittaminen ei ole ollut. Siinä on varmasti suurin syy siihen, että tilanne pääsi niin pahaksi. Mutta kun minun luonne on semmonen, että en ole osannut puhua, tai pitää omia puolia oikeassa kohtaa. Ja se on kostautunut rankasti. 

Lupasin silloin vuosi sitten keväällä itelleni, että se on viimeinen vuosi kun aion tuntea näin. Asioiden on vain pakko muuttua. Niimpä jouduin loppuvuodesta tekemään päätöksen, että muutan omilleni yhteisestä kodista. Mukaan otin omat vaatteet, en juuri muuta.  Helppoa se ei ollut. Eikä ole vieläkään. Jos kyse ois vain avioliitosta, tilanne olis eri. Mutta meillä on myös yhteinen yritys, joka on ollut molempien työ ja toimeentulo viimeiset 14 vuotta. Mahdoton tilanne jättää toista yksin pärjäämään siihen. Joten käyn edelleen töissä tilalla, toistaiseksi ainakin. 

Vaikka tilanne on edelleen vaikea, tuntuu että tein oikean päätöksen. Uusi asunto tuntuu pikkuhiljaa kodilta, ja nyt mulla on paikka missä voin olla oma itteni. Tulevaisuutta mietin rauhassa, ja kuulostelen mitä se voisi tuoda tullessaan. Opiskelu kiinnostaa edelleen, mutta haluan pohtia rauhassa mitä semmosta voisin opiskella, josta olisi hyötyä tulevaisuudessa.

PT-ja liikuntahommia olen tehnyt tässä pienimuotoisesti samalla koko ajan, vaikka yksityiselämän puolella onkin ollut paljon kuormitusta. Hyvinvointiasiat on kuitenkin lähellä sydäntä, ja toisten auttaminen antaa myös itelle paljon. Viime vuoden syksyllä pidin ensimmäisen pienryhmän, ja nyt on kolmas peräkkäinen ryhmä menossa. 

Vielä muutama vuosi sitten olis ollu aivan mahdoton ajatus, että ohjaisin liikuntaryhmää, tai laittaisin itteäni tällä lailla "esille". Se on ollu semmonen tietoinen päätös tehdä asioita, jotka pelottaa. Kun päättää tehdä asioita siitä huolimatta, että pelottaa siitä saa valtavasti voimaa ja itseluottamusta. Se että jännittää ja pelottaa kertoo vain siitä, että se asia on itelle tosi tärkeä. Samalla todennäkösesti huomaa, ettei mitään kamalaa tapahdukaan, vaikka vähän mokaisikin😃

Tulevaisuuden toiveena on, että elämä asettuisi uusiin uomiinsa ja saisin palaset kohdilleen.
Tämä tarkoittais toivottavasti sitä, että pystyisin jatkamaan opiskelua ja laajentamaan PT, valmennus-ja liikuntahommia. 

Joka tapauksessa kevättä kohti mennään kovaa vauhtia. Aurinkoa odotellen👐

-Hanna










Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

 Kirjottaminen selkeyttää ajatuksia. Siltä se tuntuu ainaki minusta. Tiättäkö sen tunteen, ko päässä pyörii aivan mahoton oravanpyörä aamusta iltaan, ja pahimmillaan se jatkuu yölläki? Silloin vain toivoo, että voispa joku lyä vaikka halolla päähän niin sammuis se kone aivoissa😤  Mie olen vahvasti tunneihminen. Jos mielessä on joku asia, olkoot se sitten hyvä tai huono, niin se valtaa kaiken tilan mielessä. Joskus pahassa ahistuksen tilassa olen kirjottanu kyyneleet valuen keskellä yötä paperille asioita, jotta sais niitä jotenki purettua ulos. Niitä en kuitenkaan ole näyttäny kellekkään, enkä puhunukkaan niistä hetkistä ääneen. Jos multa ei suoraan kysy, että onko kaikki hyvin? todennäkösesti esitän että kaikki on hyvin. "Mitä kuuluu?"-kysymykseen taas on helppo vastata :"Ihan hyvää kuuluu". Tämmösiä kirjoitus/itkuhetkiä ei kyllä ole ollu enää vuosiin, kai sitä on ittensä tavallaan "kovettanu" vuosien varrella. Tänne kirjottelemalla saan ehkä nyt kuitenk

Aloittamisen vaikeus

Mulle on tullut näin opiskelujen myötä eteen termi "henkilöbrändäys".  Opiskelen parhaillaan ravinto-valmentajaksi, ja pitäis tuleville mahdollisille asiakkaille osata antaa kuvaa siitä mimmonen tyyppi mie oikeasti olen. Olen tässä sitten pyöritelly päässä, että miten mie semmosta lähen toteuttaan? Jotenki ajatuski semmosesta kauhistuttaa, ko olen luonteeltani melkosen ujo olemassa. Esimerkiksi väkijoukot tai insta-stoorin tekeminen ahistaa ajatuksenaki 😰. (Mie olen muutenki niin huono sen instan kanssa🙈) Kirjottaminen on mulle paljon helpompaa kuin puhuminen. Asioiden ja tunteiden ilmaisu ääneen on tosi vaikeaa, ja paljon onki sen takia jääny sanomatta vuosien varrella. Ne harvat jotka minut oikeasti tuntee tietää sen. Vähintäänki yhtä vaikeaa on ollu kasvattaa itsevarmuutta. On helppoa ajatella, että "en mie osaa", tai "en mie pysty". Näiden ajatusten kanssa painin edelleen lähes päivittäin. Lisäksi sitä miettii ihan liikaa sitä, mitä muut ajattelee t