Siirry pääsisältöön

Ahaa elämyksiä

 Mie olen aikalailla lapsuudesta ja nuoruudesta asti ajatellu itestäni niin, että en mie varmaan osaa, voi, pysty enkä kehtaa. Ihan sama mistä on ollu kyse. Ala-asteella olin hiljainen ja hyvä koulussa. Yläasteelle siirtymisen jälkeen asiat alko pikkuhiljaa muuttua. 7-9 luokilla koulumenestys laski tasaisesti, koska tuli niin paljon kaikkea muuta mikä vei ajan ja kiinnostuksen opiskelusta. puhumattakaan ammattikouluajoista. Ei mulla ollu harrastuksia, tai oikeastaan mitään muutakaan "järkevää" elämässä siihen aikaan. Se oli vaan todella sekavaa aikaa, josta muistaa vaan välähdyksiä aina välillä. Oli semmonen fiilis, että kunhan nyt jotenki läpi suoritetaan. Teini-iän ja nuoruuden seurustelusuhteetki oli monella tavoin traumatisoivia. Itseluottamuskin oli todella huono. Sieltä on ehkä jäänyt takaraivoon ajatus, ettei minusta ole opiskelemaan, tai muutenkaan toteuttamaan unelmia. Vuosikausia elämästä en edes rehellisesti ole tienny kuka olen, mitä haluan ja mistä unelmoin. Sitä on varmaan vain mennyt elämän mukana sinne, minne se on vienyt. En osannu kysyä iteltäni, mitä mie oikeasti elämältä haluan. 

Jotakin on kuitenki nyt toisin. En tiä oliko mulla kolmenkympin kriisi, (todennäkösesti) mutta siinä kohtaa alkoi tuntumaan enemmän ja enemmän siltä, että tässäkö tämä elämä nyt on? Eikö tule enää muuta? Vaikka oli maatila, lapsia, omakotitalo. Opiskelut jäi ammattikouluun. En ole paljoa ehtiny reissaamaan, mutta en ole sitä niin kaivannutkaan. Ainoa intohimo mulla oli liikkuminen. Se oli se juttu, millä nollasin pään ja mistä sai aina hyvää oloa, oli päivä kuinka huono tahansa. 

Jossakin takaraivossa mulla kolkutteli, että voisinkohan mie opiskella jotaki? En aivan tienny että mitä se olis, ja olin epävarma miten se edes onnistuis tässä navetanpidon ohessa. Vapaata kun on niin harvoin. Mietin paljon, että mikä minua kiinnostais niin paljon että sitä jaksaisi opiskella. Ainoa mitä keksin oli jotaki liikuntaan ja hyvinvointiin liittyvää. Tutkin tuntikausia opinto-oppaita ja koulujen sivuja. Mikään päätoiminen opiskelu ei tietenkään ollu mahollista. Sitten vastaan tuli Ravitsemustiede. Sitä tutkin tarkemmin, ja sisältö kuulosti mielenkiintoiselta. Avoimen Yliopiston kautta myös onnistu opiskelu kotoa käsin. Hirvitti kyllä, että miten selviän Yliopisto-opinnoissa omalla taustalla, mutta päätin yrittää. Ja onneksi uskalsin😊

Opintojen sisältö oli laaja, ja sain sieltä hyvän käsityksen ravitsemuksen merkityksestä terveyteen. Ravitsemustieteen perusopinnoissa suorittamiseen oli aikaa 1,5 vuotta ja mie suoritin ne 10:ssä kuukaudessa. Ja hyvin arvosanoin🙌 Huomasin samalla, että kyllä mulla on lukupäätä ja potentiaalia, en vaan ollu sitä käyttäny/löytäny aiemmin. Kun alkuun olin päässy opiskeluissa, tuntui että pakko jatkaa niitä jollain tapaa eteenpäin. Ravitsemusterapeutin opinnot kokonaisuudessaan kestää n. 5 vuotta, ja Kainuu on ainut paikka Suomessa missä ne olis voinu suorittaa. Mahdotonta siis tässä kohtaa. Ajattelin kuitenkin että voisin jatkaa vielä saman aiheen aineopintoihin syksyllä.

 Tuli vastaan kuitenkin ilmoitus Trainer4You:n Ravintovalmentaja-koulutuksesta, joka oli alkamassa parin kuukauden päästä. Olin sitä jo muutama vuosi aiemmin katsellut, mutta siinä kohtaa en pystynyt Oulussa kulkemaan lähijaksoilla. Tämä tuleva toteutus oli kuitenkin kokonaan etänä Zoomin kautta. Tuli tunne, että siihen on päästävä. Se kolahti siinä kohtaa kovaa, ja päätin lopulta aika nopeasti, että lähen siihen mukaan. Päätöksen jälkeen olin tosi innoissaan, vaikka myös jännitti. Jotenki oli kuitenki luottamusta, että selviän siitäkin kyllä.

Ravintovalmentaja-koulutus alkaa nyt olla loppusuoralla. Vielä viimeinen opetusviikonloppu jäljellä + asiakaskokeet ja teoriakoe. Koulutus on ollut todella hyvä, ja vaikka siinä on käsitelty paljon samoja asioita kuin ravitsemustieteen opinnoissa, asioita on käyty läpi enemmänkin valmentamisen kannalta, kun taas yliopisto-opinnoissa opiskelu oli teoreettista; tehtäviä, esseitä ja tieteellisiä tutkimuksia.

Nyt täytyy sanoa, että olen ehkä löytäny semmosen asian johon voin tuntea intohimoa, ja loputonta kiinnostusta. Opiskella ja kouluttautua voi aina lisää, jos kiinnostaa. Ja näin lopuksi, voin kertoa että mulla on jo tiedossa seuraava askel 😎















                     












Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Alkuvuosi uuden äärellä

Huh...mistähän sitä alottais... viime kuukaudet on ollu melko raskaita. Eikä tässä nyt vieläkään olla aivan selvillä vesillä 😔 Tavallaan olen uuden äärellä, mutta silti vielä vanhan otteessa. Joulukuussa tuli iso elämänmuutos, kun muutin pois yhteisestä kodista vuokralle asumaan. Pitkään jatkunut huono olo ja ahdistus ei ottanut laantuakseen, joten oli pakko tehdä jotain ratkaisuja. Täällä nyt sitten olen kasaillut ajatuksia ja miettinyt tulevaa yksin, ja välillä lasten kanssa.  Viime vuoden alussa minun olo oli jo niin paha, että päädyin hakemaan apua mielenterveystoimistosta. Kuulostaa kamalalta sanoa se ääneen, mutta monen vuoden huonosti voimisen jälkeen ei ollut muuta vaihtoehtoa. Sitä kautta minut määrättiin myös pitemmälle sairaslomalle. Diagnoosina uupumus ja keskivaikea masennus.  Olen siitä asti käynyt säännöllisesti siellä juttelemassa ammattilaisen kanssa. On siitä ollut apua, ja tuntemattomalle puhuminen selkiyttää asioita. Itsekseen kun ongelmia pohtii, tuntuu että pää o
 Kirjottaminen selkeyttää ajatuksia. Siltä se tuntuu ainaki minusta. Tiättäkö sen tunteen, ko päässä pyörii aivan mahoton oravanpyörä aamusta iltaan, ja pahimmillaan se jatkuu yölläki? Silloin vain toivoo, että voispa joku lyä vaikka halolla päähän niin sammuis se kone aivoissa😤  Mie olen vahvasti tunneihminen. Jos mielessä on joku asia, olkoot se sitten hyvä tai huono, niin se valtaa kaiken tilan mielessä. Joskus pahassa ahistuksen tilassa olen kirjottanu kyyneleet valuen keskellä yötä paperille asioita, jotta sais niitä jotenki purettua ulos. Niitä en kuitenkaan ole näyttäny kellekkään, enkä puhunukkaan niistä hetkistä ääneen. Jos multa ei suoraan kysy, että onko kaikki hyvin? todennäkösesti esitän että kaikki on hyvin. "Mitä kuuluu?"-kysymykseen taas on helppo vastata :"Ihan hyvää kuuluu". Tämmösiä kirjoitus/itkuhetkiä ei kyllä ole ollu enää vuosiin, kai sitä on ittensä tavallaan "kovettanu" vuosien varrella. Tänne kirjottelemalla saan ehkä nyt kuitenk

Aloittamisen vaikeus

Mulle on tullut näin opiskelujen myötä eteen termi "henkilöbrändäys".  Opiskelen parhaillaan ravinto-valmentajaksi, ja pitäis tuleville mahdollisille asiakkaille osata antaa kuvaa siitä mimmonen tyyppi mie oikeasti olen. Olen tässä sitten pyöritelly päässä, että miten mie semmosta lähen toteuttaan? Jotenki ajatuski semmosesta kauhistuttaa, ko olen luonteeltani melkosen ujo olemassa. Esimerkiksi väkijoukot tai insta-stoorin tekeminen ahistaa ajatuksenaki 😰. (Mie olen muutenki niin huono sen instan kanssa🙈) Kirjottaminen on mulle paljon helpompaa kuin puhuminen. Asioiden ja tunteiden ilmaisu ääneen on tosi vaikeaa, ja paljon onki sen takia jääny sanomatta vuosien varrella. Ne harvat jotka minut oikeasti tuntee tietää sen. Vähintäänki yhtä vaikeaa on ollu kasvattaa itsevarmuutta. On helppoa ajatella, että "en mie osaa", tai "en mie pysty". Näiden ajatusten kanssa painin edelleen lähes päivittäin. Lisäksi sitä miettii ihan liikaa sitä, mitä muut ajattelee t